Eräänä kesäisenä perjantaina lueskelin The New York Timesiä, kun silmään osui mainos, jonka grafiikassa luki ”I <sydän> Tommi” (ks. oheinen kuva). Kyse oli suomalaisen kultafirman mainoksesta, jossa haluttiin ostaa minulta tarpeettomat kultakorut.

Mainokset – edes tökeröt sellaiset – sähköisissä medioissa eivät sinällään kiusaa minua. Vaikka olenkin NYTimesin sähköisen version tilaaja, ymmärrän hyvin, että kustantajan on haettava leipäänsä mitä erilaisimmista tulonlähteistä. Vanhaan hyvään aikaan sentään sai seurata suuren maailman mainoksia, mutta nykyään on tyytyminen kotimaiseen peruskauraan.

Tässä mainoksessa minua häiritsi suunnattomasti sen personointi – tai ainakin oletettu personointi – ja siitä seuraavat asiat. Uskon edelleen, että mainos oli juuri minulle luotu, sillä miksi kukaan järjissään oleva mainosgraafikko laittaisi muuten miehen nimeä kultakäätyyn; ja jos laittaisikin, miksi ei käyttäisi jotain geneerisempää nimeä.

Sähköisen mainoksen personointi on mahdollista vain, jos mainoksen tuottajalla on tarvittavat tiedot. Lehden omat palvelimet tuskin tuottavat ja varastoivat mainosmateriaalia, vaan toiminta on ulkoistettu kumppanille. Epäilin ja epäilen siis, että NYTimes on luovuttanut henkilötietojani (ainakin etunimeni) kumppanilleen. Ja jos etunimi on annettu, miksei samalla koko nimi? Entä muita tunnisteita ja taustatietoja? Ja kenelle tiedot on jaettu? Kysymysten tulva on lähes loputon.

Luin saman tien läpi lehden 5.12.2011 päivätyn privacy policyn, mutta se ei vastannut kysymyksiini. Markkinoinnin osalta siellä luvattiin, että kolmansille osapuolille tietoja annetaan vain ”in aggregate or de-identified form”, paitsi printtilehtien tilaajista, jotka ovat kokonaan toinen tarina.

Aiheesta edelleen ärsyyntyneenä lähetin asiakaspalveluun kolme kysymystä:

1. Oliko mainos todellakin personoitu?
2. Jos oli, mitä tietojani oli jaettu mainoskumppanin kanssa?
3. Voinko kieltäytyä (”opt-out”) tietojeni jakamisesta?

Seuraavalla viikolla sain vakiomuotoisen vastauksen, jossa todettiin mm., että ”pidätämme oikeuden ottaa teihin yhteyttä tilauksenne uusimiseksi” ja että ”löydätte printtilehtemme [siis sen USA:ssa jaeltavan] privacy policyn oheisesta linkistä.” Mahtavaa tilanneherkkyyttä ja osaavaa asiakaspalvelua. Vastauksen saapuessa olin juuri aloittelemassa lomia, ja päätin jättää ongelman sikseen.

Lomalta palattuani totesin, että en ehkä haluakaan päästää NYTimesiä näin vähällä, joten jatkoin inttämistä ja lähetin ruutuleikkeen sekä kysymykset uudestaan.

Kuten edellä totesin, mainokset sinällään eivät haittaa tai häiritse minua. Ongelma syntyy, kun tunnistan henkilötietojani käytettävän markkinoinnissa tavalla, joka ei ole minun kontrolloitavissa. Tässä tapauksessa mainos, jolla tavoiteltiin kultafirmalle lisää mainetta ja bisnestä, aiheutti suuren määrän kysymyksiä ja pientä harmitustakin. Ainakin bisnes minun osaltani ehti tässä prosessissa kadota kokonaan. Tämä tuskin oli mainostajan perimmäinen tarkoitus.

NYTimesille lähettämistäni lisäkysymyksistä on jo toista viikkoa, eikä mitään ole kuulunut. Jos asiassa tapahtuu mielenkiintoisia jatkokäänteitä, lupaan raportoida niistä tässä blogissa.