Ratkomme ikiaikaisia ongelmia

BibleViikonlopun lukurupeamassa törmäsin kesäkuulta 1983 peräisin olevaan artikkeliin nimeltään Power, Politics, and MIS Implementation. Vapaa suomennos voisi kuulua: ”valtapelit, politikoinnit ja johdon tietojärjestelmien käyttöönotot”.

Artikkelissa M. Lynne Markus, silloinen MIT:n tutkija ja nykyinen Bentleyn yliopiston professori, kuvaa uuden kirjanpito- ja talousraportointijärjestelmän käyttöönottoa suuressa yhdysvaltalaisessa teollisuuskonsernissa vuosina 1971–1978. Tarina on kuin tästä päivästä. Tarvekartoituksesta lähtien yrityksessä pelataan valtapelejä: hankitaanko uusi järjestelmä – ja jos hankitaan, mistä hankitaan, miten sen käyttöönotto toteutetaan ja kuka raportoi kenellekin. Tavoitteena on ottaa käyttöön valmisohjelmisto, mutta sitä päädytään räätälöimään mm. tietorakenteiden osalta. Teknisiä vaikeuksia ja dokumentoimattomia toiminnallisuuksia ilmestyy. Oikeastaan ainoa selvä ero nykyaikaan on, että pelurit lähettelevät toisilleen muistioita sähköisten viestintäratkaisujen käyttämisen sijaan.

Markus toteaa jo artikkelin johdannossa, että kukapa meistä ei olisi huomannut vähintään kevyttä muutosvastarintaa tietojen syöttöön tai tiedon pohjalta tapahtuvan toiminnan kehityksen osalta. Muutosvastarinnan osalta hän listaa sen aikaisesta kirjallisuudesta viisi havaintoa:

  1. Ylimmän johdon tuki ja käyttäjien osallistaminen suunnitteluprosessiin vähentää muutosvastarintaa.
  2. Teknisesti toimivia järjestelmiä vastustetaan vähemmän kuin kaatuilevia ja hitaita.
  3. Käyttäjät vastustavat järjestelmiä, joiden käytettävyys on huono.
  4. Jos kaikki vaihtoehdot ovat tasa-arvioisia, ts. positiivista muutosta ei ole havaittavissa, vastustavat ihmiset muutosta oletusarvoisesti.
  5. Ihmiset vastustavat sovellusten käyttöönottoa, jos kustannukset ylittävät hyödyt.

Kuulostaako tutulta? En voi väittää muistavani juuri mitään 70-luvulta, ja 80-luvun alunkin muistikuvat ovat varsin utuisia. Silti tekstiä lukiessa ei voi välttyä ajatukselta, että varsin vähän on muuttunut.

Ehkä paras lainaus koko artikkelista kiteytyy yhteen lauseeseen muutosvastarinnan teorioita esittävässä taulukossa:

”Fix organizational problem[s] before introducing systems.

Huomasin muuten, että Markus lainaa artikkelissaan vuonna 1975 ilmestynyttä Henry Lucasin kirjaa ”Why Information Systems Fail”. Laitoin juuri käytetyn kappaleen tilaukseen Amazonista, ja odottelen innolla, mitä muuta tuttua historiasta löytyy. Jos vastaan tulee helmiä, lupaan raportoida niistä täällä.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: